tiistai 11. helmikuuta 2014

Novellin alkua: Puhumaton Pinja

Novelli: Puhumaton Pinja


Olin tuntenut itseni typeräksi jo viidentoista vuotiaana, kun rinnakkais luokkalainen poika tunnusti minulle rakkautensa ja minä kun niin hihkuin intoa, vaan eipä olleet loput kouluporukasta samalla linjalla, se oli meinaan vain heidän rankkaa pilaa. Eikä sitä taakkaa helpottanut se kun olin kymmenen vuotiaasta ollut erilainen kuin muut, sillä en puhunut mitään, en kellekkään, ei pihahdustakaan. Mutta minulla oli omat ajatukseni ja ne helpottivat aina oloani, kuin olisin omistanut kyvyn manata muita, täysin heidän tietämättään.

"hah, onneksi minun mieheni on supliikkia tyyppiä ja vielä romanttinen, hänen viime tepauksensa oli viedä minut yllättäen karibialle, siellä oli meille ihan oma uima-allaskin" kotkotus kuului kahvihuoneesta, kun kanat nokkivat toisiaan herkeämättä. Inhosin kahvihuonetta, sen hajuvesien täyteinen ilmasto myrkytti minut, eikä minulla ollut muutenkaan sinne asiaa, enhän osannut sanoa heille mitään, enkä kyllä halunnutkaan. -Sitten minä menin rannalle ja paloin niin että ihoni kuoriutui kokonaan, olin kuin palanut makkaran kuori- Ajattelin tuosta auringon pistoksen saaneesta neitokaisesta, jonka mies oli aina parempi muita. Tämä mainostoimisto Jugenhar, jossa työskentelen graafisena suunnittelijana, sopii minulle täydellisesti, voin istua koneella, ja kuunnella näppäinten soljuvaa melodiaa. Lauma botoxpumpattuja naisia käveli ohitseni ja se tilanne oli kun suoraa jostain luontodokumentista, vihainen lauma hyeenoita vaanii pientä jänistä, joka suojautuu tietokoneen ruudun taakse. -älkää sanoko sanaakaan, pliis, mä en nyt millään jaksaisi neuvotella siitä kummalla on isommat tissit- kurkotin kahvikuppia samalla ja se lennähtikin lattialle kuin taika iskusta, yksi barbeista kääntyi minun suuntaan. -voi ei, sinä taas- pelästyin ja haroin hiuksiani hermostuneena.
"sulta muuten lähtee kohta työ alta, että kannattaisko hakea jo uutta, tää mainostoimisto on kohta historiaa, meidän muiden osalta ei ole hätää, saimme mallitoimistosta uudet paikat" Niin se läväytti päin naamaa, kun olisi tiiliskivellä lyönyt. Yritin koota itseäni ja sulkea auki avautuneen suuni, kun neiti kipitti koroissaan muiden kanojen matkaan, sitten kaijuttimista kajahti; "Pinja, tulisitko huoneeseen viisi, Pinja"

Se rikkoi koko hämmennyksen ja astelin varovin askelin kohti huonetta viisi, ihan niin kuin lattia olisi lasia. "Hei" mies puvussaan tervehti minua hermostuneen oloisena. -hei- vastasin takaisin mielessäni. Petri Markkonen, siinä se nyt kyyhötti, jotenkin niin surkean näköisenä ja tuijotti lattiaa, meidän osaston johtaja, jota pidettiin aina hieman omituisena ja hassahtaneena, mutta minusta hän oli kaikin puolin hyvä tyyppi. Ei se tohtinut katsoa edes silmiin, lähti kävelemään vain pöytäänsä ympäri ja mumisi jotain itsekseen. Hmmm.... nyt jokin oli huonosti ja arvasin sen myös liittyvän koko mainostoimistoon ja niihin huhuihin mitä tästä asiasta liikkui. Markkonen pyöri hetken aikaa pöytää ympäri ja lysähti sitten valtavalla voimalla toimisto tuoliinsa, sitten hän taas ponkaisi siitä ylös, katsoin hänen touhuaan hetken ja otin sitten kynän ja paperia. kIrjoitin vaaleanpunaiselle muistilapulle isolla, MITÄ NYT? Markkonen konttasi pöydän alta luokseni ja otti lapun käteensä. "voi Pinja Pinja Pinja... tämä toimisto, nämä toimistot, tämä koko Jugenhar kaikkine malleineen, värkkeineen, valoineen ja lavoineen on kohta mennyttä, meidät ajetaan alas, enää jää vain tyhjät tilat ja tuo koppava talonmies, mihinköhän sekin joutaa, no anyways, minä menetän koko omaisuuteni jonka pistin tähän paikkaan, näihin rakennuksiin, olisi keksittävä jokin ratkaisu, mutta kun sellaista ei ole.." Markkonen kyynelehti ja tarrasi minua käsistä kiinni, piti hetken tiukasti ja sitten päästi irti ja antoi käsien liueta velttoina vartalonsa vierelle. Hän näytti niin maansa myyneeltä, että olisi tehnyt mieli lohduttaa, mutta kun en osannut. otin keltaisen lapun ja kirjoitin siihen ENTÄ LAULAVA APINA DUO?, ja hän luki lapun ja totesi tympääntyneenä "Tehty, ei voi toistaa, muutenkin se buumi meni jo, apinat ei oo enää in" Toivoin mielessäni, että olisin voinut auttaa jotenkin ja sitten menin mietteliääksi. Sitten päässäni välähti, en tiedä johtuiko se Makkosen karsmasta vaiko omasta halusta olla avuksi, lähdin pinkomaan huoneesta viisi, aivan muualle, oli käytävä pankissa.... jatkuu huomenna

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kun kuuntelen Tomppaa -parodia sanat

Kun katselen jumppaa




Mä tv ruutua hakkaan,
kun en löytänyt edes korttipakkaa,
ostos kanavan siinä nään,
kuminaamaa seuraamaan jään.

Nuo kiinteät pakarat,
liikkuu edes takaisin ruudulla,
silloin päätin sen,
tuosta tarjouksesta kieltäydy en.


kun katselen jumppaa,
hokee mun päässäni "jo se tupakka tumppaa"
Sohvasta en nouse kuitenkaan, hahaa
hahaa.

kun katselen jumppaa,
jonka ostin tv:stä, tuli mukana humppaa,
ylösnousu niin kirpaisee, voi eei
voi eei.


Tuo ämmä hikeä tihkuu,
ja sen valtavat silikonit heiluu,
en ihmettele ollenkaan,
mistä se palkkansa saa.

Ja muka kroppia vertaan,
mulla on isot luut ja muotoja vaan,
huomenna vasta alan kunnolla treenaan.



kun katselen jumppaa,
hokee mun päässäni "jo se tupakka tumppaa"
Sohvasta en nouse kuitenkaan, hahaa
hahaa.

kun katselen jumppaa,
jonka ostin tv:stä, tuli mukana humppaa,
ylösnousu niin kirpaisee, voi eei
voi eei.



Olen vasta lähiaikoina alkanut kirjoittamaan satiirisia uutisaiheita, sekä
näitä parodisia sanoja eri kappaleisiin. Luultavasti siis luvassa lisää
tämän tyylistä meininkiä, mutta ettei hetetä ihan leikiksi, seuraavana tulee
varmaan muutamat sanoitukset.

Runoja joilla hain Oriveden opistoon

Runot:


Kaikuva hiljainen hälinä,
monitorit soittavat melkein samaa
rytmiä, ainakin satoja nuotteja,
se on musiikkia.
vihreä pukuinen mies kävelee,
ihan päästä päähän käytävää,
ja kiroaa maailmaa, sanoo,
huutaa saatanaa.
Keltainen nainen sen sijaan,
polkee jalkaa, polkee jalkaa,
polkee istuvaltaan,
muttei sano mitään,
polkee turhaa jalkaa ja
lopettaa.
Ruskea tyttö ei usko unelmiin,
ei itke,
ei ilmehdi,
hän vain makaa,
alla koivun ja hän havahtuu,
olenkin elossa.

-----------


Palvelen sinun kättä,
käsi kämmenen juovia ohjailen,
anelen, vajoan,
lopetan kaiken muun,
mikään muu ei enää elä,
kuin sieluni ja se hengittää.
Minä hengitän sillä
ja tulen yhä nälkäisemmäksi,
syön ruuaksi muutaman
katkeran suloisen epäilyn.
Mutta se mitä todella janoan,
on kättesi lämmin painallus,
ohuen ohut iho virittyy ja
sieluni syttyy tuleen,
olen keskellä maailmankaikkeutta,
mutta silti vain sinun kanssasi,
ikuisesti.

------------


Kauniin puiston,
aukeava sireen,
henkäys tuulta,
taika hiveen,
loivat lapset; timantista,
purppuroista, pipareista,
sateenkaaren tuntemista,
onnekkaista polkusista,
Tuhat tietä,
kulkee sinne,
yksi niistä,
lapsosille,
Lapsen kaunis ajatus,
onkin suuri oivallus,
kirjoittaa sen ylös saan,
joka jatkaa kulkuaan.
taika hiveen


Näillä myös pääsin opiskelemaan sinne.. toivottavasti saan rahoituksen opistoon, muuten voin unohtaa unelmani, ellei jollain lukijalla satu olemaan hyvää konstia, miten voin maksaa sekä asuntoni, että opiskelun Orivedellä, siitä olisi paljon apua!

Laulun sanoja:

Jokainen meistä:

Idästä länteen mies soutaa,
katseensa kylmä ja tunteeton,
ja vaikka maa pettyisi routaan,
hän ajelehtii kotiin päin.

laulu soi eessä nuotion,
mies vailla mitään esittää,
luomuksensa tuskallisen koruton
hän laulaa kodin lämmöstä.

Ojaan sortuu mies vanhempi,
ei löydä enää uutta tietään,
tarina hieman vain rankempi,
ja hän muistelee viime kesää.


Jokainen meistä, on veistetty kuvaksi enkeleistä,
satujen prinssit ja prinsessat, on kaukana todellisuudesta,
onnellisuudesta kasvaa tarinoita, mut myös epätoivo
kuuluu laulun sanoina. Jokainen meistä, rikki menneistä,
laulaa samaa säveltään.

Nainen itki vuoteellaan,
silmänsä sulki ja avasi,
hän nähnyt oli jo kuolemaa,
joka hänen vierellään ajelehti.

Tuo tuntematon, vailla ketään,
tyttö piirsi paperille perheensä,
nyt tekee kolmea työtään,
ei löytänyt yhtään lähimmäistä

monesti kävi hän haudalla,
sytyttämässä yhden kynttilän,
nainen mustiin pukeutuneena,
nyt syvä on tahto jo lämpimän.


Jokainen meistä, on veistetty kuvaksi enkeleistä,
satujen prinssit ja prinsessat, on kaukana todellisuudesta,
onnellisuudesta kasvaa tarinoita, mut myös epätoivo
kuuluu laulun sanoina. Jokainen meistä, rikki menneistä,
laulaa samaa säveltään.
Jokainen meistä, rikki menneistä,
laulaa samaa säveltään.



Eilen kirjoittamissa sanoissani on hieman synkkyyden tunnetta, mutta haluaisin ehdottomasti että tästä sävellettäisiin kunnon kappale.

Tervetuloa sanataiteen blogiini!

Kirjoitan tänne jo valmiiksi tekemiäni tekstejä ja toivon että saan jonkinlaista palautetta tai vaikkapa kritiikkiä niistä, osa sanoituksista on tehty ihan sitä varten, että niistä tulisi ihan oikeita kappaleita. Myös tarinoita kirjaani ja kokoelmia varten, julkaisen tänne. Hyviä luku hetkiä kirjoitusteni parissa..